perjantai 29. joulukuuta 2017

Kaksi vuotta myöhemmin

Lähes kaikki on jälleen kerran muuttunut. Yli kaksi vuotta on kulunut viimeisestä blogipäivityksestä. Tänä aikana koti on vaihtunut kolme kertaa ja työpaikka ja puoliso kerran. Lapset ovat ainoa yhteinen tekijä menneen ja nykyisen välillä. Ja minä itse. Vaikka paljon on muuttunut.

Reilu kaksi vuotta sitten maailmani murtui. Mikään ei ollut enää niin kuin se oli ollut. Peruskallio jalkojeni alta hävisi, ja sain roikkua kiinni niissä asioissa mitä minulla vielä oli jäljellä. Mitään ei suoranaisesti kadonnut, mutta kaikkia asioita alkoi yhtäkkiä katsoa aivan eri valossa.

Tähän väliin sopii jotakuinkin kulunut vertaus Fenix-linnusta. Se mitä oli ollut paloi kuvaannollisesti tuhkaksi, ja siitä tuhkasta nousi ylös uudenlainen minä. Alkuun oli paljon opettelemista, mutta nyt, kaksi vuotta myöhemmin, alan olla kärryillä tässä uudessa elämässä.


Osallistuin (katsojana) tapahtumaan jossa pilalle menneet tai ainiaaksi kesken jääneet taideteokset poltettiin.
Voi käyttää vertauskuvana niin moneen asiaan elämässä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrohan.